Metsä!

Puita istuttamaan! (Kuva: www.1001gardens.org)

Luontohan on siis suurin ihmiskunnan rikkauksista. Mikään määrä eurojackpotteja ei korvaa sitä tunnetta jonka metsässä voi parhaimmillaan saavuttaa. Henkisiä miljonäärejä olemme siis koko sakki ;)

Itse löysin tieni metsään -monen muun suomalaisen tavoin- jo lapsena. Kerrostalon takapihalta Valkeakoskilaislähiössä aukeni iso metsäkaistale joka oli kuin toinen koti. Kesäisin en muista sisällä aikaa viettäneeni. Sen sijaan odotin äitiä töistä vaahterassa.

Mänty ja minä! (Kuva: Tanja Salminen)

Metsän eri paikat saivat myös nimiä. Kotimetsässä tiesi minne mennään jos puhe oli hassuista kivistä, aurinkomäestä, vuorista, kivikoista tai vaikka majakivestä. Moni luonnon kainalossa kasvanut muistaa varmaan epäonniset nuotioviritelmät (kerran tosin onnistuttiin liiankin hyvin, palokunnaksi sentään riitti äiti) ja pihkaiset vaatteet joista kotona kiiteltiin. 

Kuuseen on vaikea kiivetä ilman sotkua, mäntyyn on vaikea kiivetä kaikinpuolin, mutta monet lehtipuut ovat oivallisia temppuratoja! Hyvin selvittiin ilman Hoploppeja, mutta myönnän että tunsin lapsekasta riemua kun vierailin sellaisessa ensimmäisen kerran!

Metsä oli myös rauhoittumisen paikka. Mikään ei hiljennä kiivasta teinisydäntä paremmin kuin oksien välistä siivilöityvä aurinko ja lintujen äänet. Paitsi ehkä riittävän kovalla jumputtava musiikki ja kavereiden seura. Kannattaa lähettää nykynuoret oman huoneensa sijaan joskus metsään! Tai älkää nyt ihan ajattelematta ottako neuvosta vaaria, ne karkaa kuitenkin lähimmälle kaverille pelaamaan. Edelleen kuitenkin yksi maailman kauneimmista asioista on mielestäni ilta-auringon maalaama männyn runko.

Kiitos ahkerille viitoittajille! (Kuva: Tanja Salminen)

Metsään tieni vie edelleen, milloin mistäkin syystä. Viimeksi viikonloppuna. Lähdin "lähipurtsalla" perinteiseen tapaan juoksemaan ensimmäisen ison ylämäen jälkeen, Isonkuusen kyltin kohdalta. Tänä vuonna olin jo tietoinen siitä, että nämä uus-Akaalaisen elämää helpottavat kyltit ovat vapaaehtoisten työn tulosta ja kiitän siitä. Ilman niitä tutkimusretkeni uuteen metsään olisivat jääneet huomattavasti lyhyemmiksi. Vaikka sisäinen kompassini on ostoskeskuksissa huippuluokkaa, olen monella sieniretkellä ollut ihan liian yllättynyt auton ilmestyessä näkyville. Suuntavaistoni sekoaa jo ensimmäisen puun takana.

Isonkuusen reitillä on myös laavu. Yhteiskäytössä oleva, talkoovoimin rakennettu laavu jonka sivulta löytyy valmis pino klapeja makkaranpaistoa varten. Laavulla istui tälläkin kertaa iloinen joukko Akaalaisia perjantai-iltaa viettämässä. Seurueen lapset kirmasivat pusikosta toiseen ja kohtelias miesväki kippisti ilmassa punaisella tölkillä kommentoiden iloisesti "olisit lähtenyt aikaisemmin niin ei tarttis juosta". Naurattamaanhan se alkoi eikä siitä juoksusta sitten hetkeen mitään tullutkaan. Onneksi kuitenkin näkivät sen vaiheen lenkistä eivätkä sitä jossa seisoin ojan pohjalla räpsimässä valokuvia. No ei aina tarvitse verenmaku suussa riehua. Laavusta en saanut tähän kuvaa koska en tohtinut seuruetta enempää häiritä. Käykää paikanpäällä katsomassa joille se ei ole vielä tuttu!

Tämä yksilö jää mieleen (Kuva: Tanja Salminen)

Mutta että siis klapitkin valmiina. Tämä lienee itsestäänselvyys, mutta jostain syystä en ole tottunut moiseen vieraanvaraisuuteen. Montako kertaa yhteisiksi tarkoitetut paikat joutuvat ilkivallan kohteiksi ja poistetaan/suljetaan/poltetaan/varastetaan? 

70-80-luvun lähiöissä jopa kerrostalojen ovilasit vaihdettiin tylysti pelteihin jatkuvan ilkivallan takia. Yleiset, siistit wc-tilat ovat harvinaisuus missä tahansa yhä tänäkin päivänä ja juna-asemien ulkonäkö ja ominaistuoksu kertovat niiden ilmeisestä käyttötarkoituksesta joka ei kaikilla tunnu olevan kulkuvälineeseen siirtyminen vaan puuttuvien wc-tilojen korvaaminen. Näin myös valitettavasti täällä "Suomen Monacon", Akaan asemalla. Erityisesti hissit ovat niin surkeassa kunnossa että hävettää. Älkää ihmetelkö jos jonain päivänä olen itse siellä siivoamassa, se hetki ei ole kaukana. 

Mutta niin vain metsästä löytyy meille kaikille tarkoitettu yhteinen tila josta vielä pidetään huolta. Vau. Metsä on siitäkin kiva paikka, että vaikka siellä ei olisi mitään ihmisen rakentamaa niin katsominen ei lopu. Päinvastoin. Ihmisen rakennelmat ovat joskus suorastaan ikävää katsottavaa, varsinkin jos ne on jätetty metsään eikä hävitetty oikeaoppisesti.

Keväinen luonto paljastuu lumen alta. (Kuva: Tanja Salminen)

Luonto on myös parempaa ajanvietettä kuin mikään tv-ohjelma. Paitsi MTV3:n Tähdet Tähdet on aika hyvä juuri tällä hetkellä. Mutta kuka sitä nyt enää siihen aikaan ulkona juokseekaan. Keväällä kaiken heräämisen seuraaminen vaatii lähes päivittäistä juoksua pusikoissa jos meinaa pysyä kärryillä kasvien kasvusta. Kesällä pelkkä tuulen humina lehtipuiden oksissa aiheuttaa mielihyvää. 

Syksyllä väripaletti jaksaa ilahduttaa joka kerta ja talvella, no talvella voi vaikka laittaa rahansa eurojacpottiin. 

Hyvä elämänohje muutenkin. (Kuva: Tanja Salminen)

No ei vaan, talvesta täytyy oppia nauttimaan jos täällä asuu. Talvi on kivaa. Talvella voi hiihtää. Minä hiihdin pienenä hiihtokisoissakin. Sitten kerran tulin vasta toiseksi, löin sukset isän syliin ja sanoin etten hiihdä enää ikinä. Päätös piti viime talveen saakka, mutta en pitänyt huonona tätä vähälumista talvea jonka juuri saimme taputeltua ;) 

Valittamalla se talvi ei ainakaan lyhene, sitäkin olen kokeillut. Prosessi talvesta tykkämiseen on vielä hieman kesken mutta onneksi harjoitusta saa joka vuosi.



Mutta metsä! Siinä siis rikkaus jonka me kaikki olemme voittaneet ja josta jokainen voi haluamallaan tavalla nauttia. Sinne. Muista tulitikut. Ja 112.

Lottovoitto!

Isojen pottien peli. (Kuva: Google)

On lottovoitto syntyä Suomeen ja Eurojackpot syntyä Akaaseen!
 
Eihän tämä viikonloppuna massiivisesti uutisoitu onnenpotku toki paikkakunnan ansiota ole, mutta se on onnenpotku paikkakunnalle. Ja tietty aivan erityisesti sille veikkausporukalle joiden kohdalle potti todella osui. 

Sydämelliset onnittelut teille kaikille!! Tosin onnea teillä jo olikin joten toivotan lisäksi malttia, viisautta ja suunnitelmallisuutta, niille saattaa olla enemmän tilausta :)

Mutta oikeasti. 57,3 MILJOONAA EUROA. Kuvittele nyt hetki. Herranjestas mikä määrä rahaa. Ajattele jos se olisi mennyt yhdelle ihmiselle. Itseltäni olisi varmaan poksahtanut verisuoni päästä ja jäänyt hitonmoinen perintö lapsille. Eihän tuota summaa oikeastaan voi edes käsittää ja siksikin on armollista että se jakaantui useammalle jättäen henkilökohtaisen osuuden arvoksi reilun 5 miljoonaa. 
5 MILJOONAA! Ei hyvää päivää. Itseltäni olisi varmaan pysähtynyt sydän ja jäänyt iso perintö lapsille ;)

Akaa, miljonäärien kaupunki. (Kuva: Google)

Toivottavasti kuitenkin kaikki järisyttävän voiton saaneet ovat hyvässä fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa. Sillä tästä se jännitys vasta alkaa! 

Ensin naapurit, ystävät, kylänmiehet, tutuntutut, ventovieraat ja ventovieraiden vieraat alkavat syynätä hankintojanne... "No asuntolainan ne on varmaan jo maksaneet ja huhujen mukaan luksushuvila meren rannalta on hankittuna. Onko tuo käsilaukku Vuitton vai Chanel? Miten ne vielä tuolla vanhalla autolla ajaa? Uusi on kuulemma tilattu, on kromiset vanteet ja kullattu ratti. Tulee kuulemma jonkun sheikin yksityiseltä autotehtaalta Abu Dhabista. Uuden tontin ostivat. Ja kotirauhan taatakseen kuulemma kaikki naapuritontitkin. Lomallahan ne on tietty olleet, isorikkaat, koko ajan. Kävivät Thaimaassa ja parin viikon päästä New Yorkissa. Jatkuvasti ramppaavat. Siivoojan, kokin, lastenhoitajan, puutarhurin, autonkuljettajan ja personal trainerin palkkasivat. Rouva käy kuulemma muodon vuoksi vielä töissä mutta on anonut sapattivapaata jotta voivat matkustella vielä enemmän. Lapsille ostivat asunnot Tampereelta." Jne jne, vain taivas on rajana. Tai kyllä tuolla rahalla taitaa sinnekin aika huoletta päästä jos halua on!

Kadehtimiseen olisi nyt loistava tilaisuus koska voitto olisi toki voinut osua kenelle hyvänsä. Etenkin siis Akaassa. Lottomiljooniaan ei myöskään voi perustella Bjrörn Wahlroos -tyylisillä "jos olisit opiskellut ja tehnyt valtavasti töitä sinullakin olisi tähän mahdollisuus" -kliseillä vaan potti voi todella osua kenen hyvänsä kohdalle. Edellytyksenä toki, että muistaa jättää kupongin (muistutus itselle: jätä kuponki). 

Kadehtiminen on kuitenkin hukkaan heitettyä energiaa, koska koko Akaa on voittanut. Saimme kertaheitolla positiivista mediajulkisuutta. Kylässämme on kohta kenties 10 hyvää, avointa työpaikkaa (toivon tosin että ei ole, ehkä päivätyötä ei ihmiselle tärkeiden rutiinien takia ihan heti kannata jättää). Lisäksi yleinen mieliala on korkealla jo sen vuoksi, että moinen on ylipäänsä mahdollista! Salama ei iske sanonnan mukaan kahdesti samaan paikkaan, mutta jospa se ei koske Veikkauksen voittoja? 

Annetaan voittajien nauttia voitostaan rauhassa ja täydellä sydämellä - niin meistä jokainen haluaisi kotikaupungissaan tehdä :)

Yhteisö!

Siinä niitä on. Ota mukaan. (Kuva: Tanja Salminen)

Unohdin eilen kauppaanlähtötohinassa avaimet sisälle. Kaikki avaimet. Sinne jäi. Naks vain kuului kun ovi sulkeutui ja pihalla oltiin kuin lumiukot. Kotiavain, autonavain, postilaatikon avain, pari unohduksien jälkeen meille unohtunutta vara-avainta (hip hei) ja polkupyörän lukon avain. Kaikki sisällä. Tosin polkupyörän lukkokin oli sisällä että siitä ei olisi ollut iloa muutenkaan. Alkureaktio oli alkukantaisen pysäyttävä ja aiheutti nopeasti välittömän itsellesuuttumisreaktion. Päivän päätteeksi suosittelen kuitenkin jokaiselle säännöllistä avainten unohtelua! Osoittautui nimittäin loistavaksi keinoksi tarkistaa lähiyhteisön toimivuus :)


Aluksi siis tämä avainten akuutti puuttumistilanne kuitenkin järkytti. Jouduin todella ikävällä tavalla mukavuusalueeni ulkopuolelle koska en voisi siis enää vaihtaa kenkiä tai muita vaatteita 2-3 kertaa ennen lähtöä, en palata lisäämään huulikiiltoa ja ekologiset kauppakassitkin seisoivat oven lämpimällä puolella. Pihassa sen sijaan seisoi ulkoilusta jo hieman kylmissään kaksi lasta ja oma varustus oli tyyliä "piipahdamme kotisohvalta maitokaupassa, mutta saatan vaihtaa vaatteita vielä pari kertaa kunhan saan lapset autoon". Tunnelma oli apeahko.

Otin siitä sitten ensimmäiseksi puhelun puolisolle koska olen huomannut että niin kannattaa suutuspäissään tehdä (puoliso ei ymmärrettävästi ole samaa mieltä, mutta ei parka voi tietää koska ei kannata vastata). Kävelin kantapäät paukkuen talon taakse, kertasin tilanteen, päästelin parit kunnon ärräpäät, kysyin kotiutumisaikaa ja palasin sitten pienen hiljaisen hetken jälkeen takaisin etupihalle pohtimaan aikuismaisesti kuinka tuleva, pakollinen jatkoulkoilu nyt ratkaistaan. Päätin -kylmettyneiden lasten kauhuksi- että kävelemme raikkaassa kevätilmassa kauppaan koska pääsemme sieltä ostosten kanssa isän kyydillä kotiin. Hauskaahan tästä tulee! Ongelmat on tehty ratkaistaviksi! Liikkuva kivi ei sammaloidu ja mitä näitä nyt on!

Kilometrin päässä kotoa nelivuotias kulki jo iloisesti käsi kädessä ja jutteli niitänäitä. Mahtava seitsemänvuotiaamme laahusti 100m perässä, mulkoili kulmiensa alta ja oli varmaan keksinyt jo useamman sata kotoa muuttamismenetelmää sekä kosto-operaatiota. Ihania kun ovat, pian isompikin otti reilusti kontaktia (törmäämällä) meihin edelläkävijöihin ja loppumatka kaupalle olikin yksi elämäni mukavimmista ulkoiluista.

Rio 2 tulee!! (Kuva: www.toijalan-kino.info)

Paikallisen elokuvateatterin, Toijalan Kinon
kohdalla oltiin jo suorastaan hilpeissä tunnelmissa koska vitriiniin oli ilmestynyt uusimman Rio-elokuvan mainokset. Täytyy myöntää, että odotan kyseistä filmiä itsekin sillä mikään elokuva ei liene laittanut tanssijalkaani vipattamaan yhtä tarmokkaasti kuin ykkösosan aloituskappale! Upeat rytmit! Ihan pakko sheikata buutia ja toivoa etteivät lapset traumatisoidu kovin pahasti ;) Täytyy vain olla ajoissa liikkeellä teatterivarauksen kanssa että pääsee eturivin nojatuolehin! Niin, sheikkauksen jätän kyllä sillä reissulla kotiin, se on riittävän noloa jälkikasvun mielestä suljettujen kaihtimienkin takana...

Suljetut kaihtimet on muuten jännä juttu. Väitän että niitä seuraamalla voi tehdä päätelmiä talojen/asuntojen asukkaista. Kerrostalossa Helsingissä asuessa jaksoin ihmetellä vastakkaisen talon asukkaan tapaa käyttää kaihtimia. Säleet pysyivät kiinni päivällä ja avattiin yötä vasten illalla. Tähtitieteilijä? Itse avaan kaihtimet aamulla ja suljen ne illalla liian aamuvaloisissa huoneissa. Saatan, nyt taloni tultua tutuksi, sulkea ne alakerrassa jos olo on liikaa kuin akvaariossa, mutta pääsääntöisesti luotan siihen, että jos joku nyt meille vilkaiseekin niin ehkä hän ei kuitenkaan kadulle tuijottamaan jää. Paitsi kerran se setä jolle olikin melko show katseltavana ja sen puolesta häntä ei voi syyttää. Olin "vähän" raskaana ja lakkasin uudessa kodissa, ikkunan edessä ruokapöytää mukavimmissa mahdollisissa vaatteissa eli osimoilleen ilman. Tapausta ei tosin kannattanut jäädä katsomaan muista syistä kuin päivitelläkseen naisen tarmoa ylettyä siveltimen kanssa vatsansa yli pöydän keskivaiheille :) Hikeä, kummalliseksi vääntyviä kasvonilmeitä ja erikoisia ratkaisuja tasapainon säilyttämiseksi. Mainittakoon vielä, että kyseinen pöytä on nykyään pihalla kukkamultien vaihtopöytänä. Niin hyvä tuli.

Mutta asiaan. Lopulta saavuimme kohteeseen, lähikauppaan. Heti aluksi tuli lisää ongelmia sillä kotiavaimessani roikkuu myös poletti kauppakärryjä varten eikä taskujen pohjalta löytynyt ainuttakaan kolikkoa. Suuntasin kassalle pyytämään polettia lainaksi. Ostoksiaan pakkaamasta löysin reissun ensimmäisen ystävän, joka tarjosi välittömästi tilanteemme kuultuaan kotiaan, autoaan, ruokaa ja juomaa avuksemme. Kiittelin vuolaasti laittavani asian korvan taakse mikäli joskus lukitsen perheeni ulos yötä vasten. Käännyin tuttua kaupan työntekijää kohden joka oli kuunnellut tarpeeni sivukorvalla ja ojensi jo lainapolettia. Wow. Mutta täällä pitää kyllä tuttavallista, hyvää ja ystävällistä asiakaspalvelua jo itsestäänselvyytenä. Tiesittekö muuten, että kaupan kärryt saa irti siitä pirullisesta ketjumekanismista myös työntämällä kyseisen kaupan bonuskortin polettiaukon alla olevaan korttiaukkoon? En minäkään tiennyt!

Numerokoodattu avainpiilo (Kuva: www.gerdmans.fi)

Varsinainen yhteisöllinen vaihe alkoi siis kaupassa. Tapasin ostoksia tehdessäni 6 ystävää/tuttavaa (joista pari sen verran läheisiä, että käyttivät tilanteen hyväkseen ottamalla hyvät naurut kustannuksellani) jotka poikkeuksetta tarjosivat kyytiä kotiin, pyysivät iltateelle ja käskivät soittaa mikäli tilanne ei ratkea aikataulussa. 

Tapasin myös naapurin joka antoi hyviä vinkkejä vara-avaimen säilytykselle. Sen voi sijoittaa pihaan numerokoodilliseen "kassakaappiin" tai jemmata vara-avaimille suunniltuihin piiloihin kuten ontoksi koverretun kiven sisälle. Avainpiilon voinee helposti tuunata itsekin, mutta henkilökohtaisesti suosisin ehkä jotain hankittavaa mallia koska tuunasin juuri tätä kirjoittaessani kurkusta kiristävän poolopaidan leikkaamalla siitä niskan auki. Ei, en tietenkään riisunut sitä siksi aikaa. Ei kiristä enää, mutta vaatii huivin peitoksi julkisilla paikoilla ;)

Avainjemmakivi (Lähde: www.tampereenluontokauppa.fi)

Mietityttää kuinka hyvin murtovarkaat ovat perillä suomalaisten vara-avainpiilojen tarjonnasta, eli kulkeeko yön pimeinä tunteina pihoillamme hämärämiehiä ja -naisia kääntelemässä kiviä? Useimmiten käteen osunee tuhatjalkaisia ja muita mönkijöitä, mutta saattaahan se joskus tärpätäkin. Suoraviivaisempaa lienee kuitenkin naapurustossammekin valitettavasti nähty "ikkuna rikki ja ovi auki" -tekniikka joka pistää suututtamaan ja suunnittelemaan hiirenloukkuja ja muita kidutuskeinoja lukkojensa läheisyyteen.

No mutta. Lapsetkin sopeutuivat poikkeustilanteeseen erinomaisesti saatuaan luvan ostaa jotkut pienet reippauslahjat. Niin, menin taas siihen lankaan.

Kirjoituksen pointtina tällä kertaa oli kuitenkin se, että kaupassa tulin hyvin tietoiseksi turvaverkostamme. Se on riittävän suuri ja vankka jotta voin huoletta unohtaa avaimet kotiin. Uskon sen olevan riittävän vankka myös siinä tapauksessa, että minulla olisi joku todellinen ongelma. 

Meillä on iltaisin tapana kerrata 2-3 päivän aikana tapahtunutta hyvää asiaa. Eilisiltana minun listallani oli yhteisö johon kuulun <3

(Kuva: Google-hausta löytynyt "depositphotos")

Jäit tähän lopuksi miettimään ostoskärryjen etukorttiluukkua?

Aprillia, syö silliä, juo kuumaa kuravettä päälle!! :D

Huhtikuu on täällä! 

Kevät!

Tein viime lauantaina ennen aamupalaa tunnin kävelylenkin kotikaupungissani Akaan Toijalassa. Kiersin paikallisittain tutun reitin; Pätsiniemestä Asemantien kautta kirkon ohi, kaupungin kupeesta lammen ympäri, junasillan yli ja kaupungin pikkukatuja risteillen kohti kotia. Mietin siinä samalla mitä laitan iltapäivällä ruoaksi, kuka putoaa sunnuntaisessa Tähdet tähdet - ohjelmassa ja kuinka hienoa olisi elämänsä aikana ehtiä asua ulkomailla, euroopassa jossain sympaattisessa pikkukaupungissa. 

Ja sitten välähti. Minähän asun euroopassa, sympaattisessa pikkukaupungissa! 

OMG! :D

Yhtäkkiä aurinko paistoi jotenkin lämpimämmin, lintujen äänet saivat eksoottisemman twiitin ja ohi rullaavat maisemat romanttisempia sävyjä.
Kirkkohan on suorastaan majesteettisen hieno puukirkko. Kuka sen on rakentanut ja koska? Ihana. 

Akaan kirkko (Kuva: Tanja Salminen)

Vastaantulijat hymyilivät ja toivottivat hyvää huomenta ja huomasin vastaavani hymyyn ja tervehdyksiin. Vai aloitinkohan minä ne? Kaupunki heräili lauantaiaamuun, kadulla oli jo muutama lakaisija huolehtimassa sympaattisen pikkukaupungin siisteydestä ja tuolla lähikaupan ovella seisoo sympaattinen mummeli laukkuaan heilutellen. On pukeutunut niinkuin hienot rouvat täällä pohjoiseuroopassa keväisin tapaavat pukeutua, pitkään popliinitakkiin, ihonsävyisiin sukkahousuihin, sievään baskeriin ja käytännöllisiin mutta kauniisiin kävelykenkiin. Odottaa varmaan kaupan aukeamista jotta saa paistopisteestä croissante... karjalanpiirakoita aamupalapöytään.

Sukkahousujen materiaalit ovat muuten vuosien saatossa parantuneet. Vaari tapaa kertoa tarinaa jonka mukaan kauan sitten eräänä hyisenä pakkaspäivänä Akaalaisen tien vieressä oli hädissään huitonut kyytiä nätti naisihminen. Vaari herrasmiehenä oli tietenkin pysähtynyt kysymään mikä hätänä ja rouva oli tuskissaan pyytänyt päästä autoon lämmittelemään. Sukkahousut olivat jäätyneet reisiin kiinni! Vaari teki tilaa etupenkille ja kuljetti rouvan pyynnöstä lähimmälle huoltoasemalle saamaan lisäapuja. Miksi rouva tahtoi kyydin huoltoasemalle terveyskeskuksen tai kodin sijasta, sitä tarina ei kerro. Onneksi tätä kirjoittaessa on sekä kevät että vuosi 2014 joten nyt näkemäni hieno mummoihminen sukkahousuineen lienee kunnossa :)

Kaupalta pääsen joutuisasti lammelle. Mikä idylli! Suuret puut kehystävät reittiä ja jäiden alta paljastuva vesi läikehtii kevätauringossa. Joutsenpariskunta kaulailee toisiaan rantakaislikossa. No tarkennetaan nyt sen verran, että toinen joutsenista on niskaansa myöten (missä tarkalleen ottaen on joutsenen niska, sitä en kyllä osaa sanoa) veden alla ja toinen kelluu tuijottamassa liikkeitäni ilmeisen valmiina käymään päälle jos tulen liian lähelle. Vaari tulee tästäkin mieleen, sillä metsästäjän vinkkelistä nähtynä joutsen on "perin **ttumainen lintu". No kaunis se on kuitenkin ja sopii tähän uuteen romanttiseen näkökulmaani hyvin!

Kesällä nämä lammen reunat valtaa taas Näkymä-tapahtuma josta muistona on vielä päiväkotilasten savitöillä koristama satupuu. Ihana. Juuri tuollaisesta yksityiskohdasta ottaisin esimerkiksi Italiassa lomaillessani kuvan ja kirjoittaisin sen viereen albumiin kauniilla käsialalla "paikallislasten koristelema satupuu". Täytyy käydä ottamassa siitä kuva kotialbumiin koska näiden paikallislasten joukossa tässä kaupungissa ovat minun omat lapseni. Miten en ole tätäkään aiemmin tajunnut? Kyllä me sitä katsomassa toki käytiin, mutta keskityimme etsimään lasten omia tuotoksia ja unohdimme kokonaisuuden. Ei nähty metsää puilta. Käveltiin onnemme ohi ja mitä näitä sanontoja nyt on.

Lammelta kaarran sympaattisten tiilirakennusten ohi kohti junasiltaa. Tiilirakennus ei ole mikä tahansa tiilirakentamisen tyylinäyte vaan Akaan tapettiperinteitä yhä jatkava Tapettitehdas Pihlgren ja Ritola. www.tapettitehdas.fi 

Ken Kiuruista kaunein (Kuva: www.tapettitehdas.fi)

Tehtaan malleista muun muassa Birger Kaipiaisen
"Ken Kiuruista Kaunein" keikkuu sisustuslehtien sivuilla vuodesta toiseen. Ja onhan se ihana! Meidänkin kotona on nähty tämän tehtaan Liljoja ja kun taas uskallan ehdottaa pientä pintaremonttia niin eiköhän joku tuolta valtavasta valikoimasta taas päädy tilaukseen.

Tapettitehdas on ihanan rustiikkinen, räpsisin siitä maisemakuvia jos olisin täällä lomalla. Ehkä hieman ihmettelisin kuinka vähällä käytöllä sen alue on, tuossa sopisi olemaan rantakahvila, parkkitilaa tarvittaisiin kipeästi ja opastus näkyisi puuttuvan kokonaan. 

Maine ja valikoima kyllä vastaisivat odotuksiin hieman suuremmallakin panostuksella.

Kohti junasiltaa tieni käy. Hymy ei enää lähde kasvoilta millään ja peli taitaa olla menetetty. Minä pidän tästä kaupungista, ihan todella pidän. Tai eihän se kenellekään mikään uutinen ole, mutta kyllä myönnän että pimeinä talvipäivinä mietin pitäisikö perhe muuttaa takaisin Helsingin sykkeeseen. Puolensa kummassakin, mutta minun sielunelämälleni Akaa on Se Oikea. Ja juna-asemaa lähestyessä lämmin ajatus Helsingistäkin saa tukea, Akaan sijainti on ylivoimainen. Kun ikävä pääkaupunkiin kasvaa liian suureksi, pakkaan perheen junaan ja olen stadissa puolessatoistatunnissa. Tampereen keskustaan pääsen yhtä nopeasti kuin Tampereella lähiössä asuva äitini. Harva Italiassakaan asuu Rooman keskusta-alueella ;) Ja saa täältäkin hyvää pitsaa, ohitan Ympyrätalon ja pistän merkille paikallispitserian terassialueen kunnon; kaikki on tiptop, kesäkautta odotellessa!

Lenkki alkaa olla lopuillaan. Suuntaan Pätsiniemen pihakaduille. Ruohonleikkurit eivät vielä murahtele käyntiin, mutta moottorisahat on jo nostettu kantojen päälle. 

Touhukas Tapiolantie, aktiivinen Ajulantie, veikeä Vellamontie ja lukuisia muita. Kauniita taloja, upeita pihoja ja ystävällisiä, iloisia ja avuliaita ihmisiä. Muiden pihoista inspiroituneena taidan kotona vaihtaa lenkkitossut heti kumisaappaisiin ja... no ainakin istua auringonpaisteeseen nauttimaan sympaattisen pikkukaupungin tunnelmasta kuin turisti konsanaan!

Kotipihassa lenkki tuntuu niin muskeleissa kuin mielessäkin. No ehkä eniten mielessä, hetkittäin askelten rytmi saattoi tipahtaa joutilaan lomalaisen tahdeille, mutta pienestä palelusta voi päätellä selän olevan sopivasti hikinen. 

Olen kuitenkin aamulenkin lisäksi tehnyt pienen lomamatkan! Tekee mieli mennä kaivamaan valokuvia ulkomaanmatkoista ja lähteä ottamaan niille vastineet kotikylästä :)

Kyllä kelpaa. Rahia täytyy tosin kesän aikana miettiä tarkemmin.